Saija & Puula

FamilyFlowKuopion takana on kaksi kuopiolaista perheenäitiä, joille liikunta ja hyvinvointi on intohimo! Tällä sivulla pääset tutustumaan heihin hieman lisää.

Saija

”Olen kahden lapsen äiti ja syntyperäinen savolainen, joka pyörähti 12 vuoden ajan Helsingissä. Mulle intohimon kohteena on kehittää helppoja, mutta tehokkaita, matalankynnyksen liikuntahetkiä, jotka sujahtavat kuin huomaamatta osaksi arkea.

Koulutukseltani olen äitiys- ja lantionpohjan fysioterapiaan erikoistunut fysioterapeutti, liikuntaneuvoja ja joogaohjaaja. Olen täydentänyt osaamistani mm. psykologian ja ravitsemustieteen opinnoilla ja pyrin kouluttautumaan säännöllisesti. Äitiysjoogan lisäksi olen ohjannut monipuolisesti erilaisia liikuntaryhmiä. FamilyFlown ohella työskentelen fysioterapeuttina yksityisellä puolella.

FamilyFlown kursseilla ja tapahtumissa haluan auttaa asiakkaitamme löytämään liikunnan ilon ja hyödyntää fysioterapeuttista osaamistani ohjauksessa huomioiden jokaisen yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti. Parasta on, kun asiakkaat oppivat uusia asioita ja saavat onnistumisen ja pystyvyyden kokemuksia!

Liikunta on aina kuulunut elämääni ja tykkään kokeilla uusia lajeja. Oma liikunta on tällä hetkellä hyvin simppeliä ja fiilistelen kaikkea sellaista, mitä pystyy helposti tehdä lasten kanssa. Vähemmän on usein enemmän ja lyhyessä ajassa saa aivan riittävästi tehtyä! Tällä hetkellä arkeen kuuluu ulkokuntosalitreenit, lenkkeily ja niiden vastapainona hitaat pilates- ja joogahetket. Parasta on liikkua ulkona ja mulla onkin suunnitelmissa kaikkea kivaa teille FamilyFlowlaisille sen tiimoilta!”

Puula

”Rakastan liikuttaa niin omaa kehoa kuin ohjata muita ihmisiä liikkeen pariin. Minulla on kolme pientä lasta ja heidän äitinä oleminen täyttääkin tällä hetkellä suurimman osan elämästäni – ja onhan se nyt maailman parasta! Parhautta on myös kahviloissa käyminen, vuorien valloitus ja autossa täysiä laulaminen (lähinnä silloin, kun matkustan yksin, haha!).

FamilyFlown harjoituksissa ja tapahtumissa haluan tukea asiakkaidemme kokonaisvaltaista hyvinvointia, milloin liikkeen, milloin keskustelun ja milloin erilaisten harjoitusten kautta.

Koulutukseltani olen terveystieteiden opettaja, sairaanhoitaja, äitiysliikuntavalmenteja ja joogaohjaaja. Liikuntaa olen ohjannut yli 15 vuoden ajan ja viimeiset vuodet olen keskittynyt liikunnan saralla lähinnä äitien ohjaamiseen ja valmentamiseen. Ohjaajana ja valmentajana olen rento ja iloinen. Erityisen tärkeää minulle on mahdollistaa vanhemmille liikuntahetkiä silloinkin, kun arki tuntuu jokseenkin täydeltä lasten ollessa pieniä – siksi meillä FamilyFlowssa on paljon kursseja ja harjoituksia, mihin saa ottaa lapset mukaan.

Liikuntalajeista mua itseäni kiehtoo tällä hetkellä eniten lempeästi virtaava jooga sekä erilaiset toiminnalliset lihaskuntoharjoitukset. Rakastan myös nostaa kunnolla sykettä – hyppiä, loikkia ja juosta!”