Voimaa arkeen, iloa liikkeestä

Liikettä ja hyvinvointia koko perheelle, rennosti ja ilo edellä – sitä on FamilyFlowKuopio.

Tule mukaamme inspiroitumaan liikkeestä ja hyvinvoinnista.

Kaksi äitiä, joiden intohimona on liikunta ja hyvinvointi

Puula Sohlman

  • Terveystieteiden opettaja
  • Sairaanhoitaja
  • Äitiysliikuntavalmentaja
  • Joogaohjaaja

”Rakastan liikuttaa niin omaa kehoa kuin ohjata muita ihmisiä liikkeen pariin. Minulla on kolme pientä lasta ja heidän äitinä oleminen täyttääkin tällä hetkellä suurimman osan elämästäni – ja onhan se nyt maailman parasta!

Ohjaajana ja valmentajana olen rento ja iloinen. Erityisen tärkeää minulle on mahdollistaa vanhemmille liikuntahetkiä silloinkin, kun arki tuntuu jokseenkin täydeltä lasten ollessa pieniä – siksi meillä FamilyFlowssa on paljon kursseja ja harjoituksia, mihin saa ottaa lapset mukaan.

Liikuntalajeista mua itseäni kiehtoo tällä hetkellä eniten lempeästi virtaava jooga sekä erilaiset toiminnalliset lihaskuntoharjoitukset. Rakastan myös nostaa kunnolla sykettä – hyppiä, loikkia ja juosta!”

Saija Pohjanvirta

  • Äitiys- ja lantionpohjan fysioterapeutti
  • Joogaohjaaja
  • Liikuntaneuvoja

”Olen kahden lapsen äiti ja syntyperäinen savolainen, joka pyörähti 12 vuoden ajan Helsingissä. Mulle intohimon kohteena on kehittää helppoja, mutta tehokkaita, matalankynnyksen liikuntahetkiä, jotka sujahtavat kuin huomaamatta osaksi arkea.

FamilyFlown kursseilla ja tapahtumissa haluan auttaa asiakkaitamme löytämään liikunnan ilon ja hyödyntää fysioterapeuttista osaamistani ohjauksessa huomioiden jokaisen yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti. Parasta on, kun asiakkaat oppivat uusia asioita ja saavat onnistumisen ja pystyvyyden kokemuksia!”

Palvelumme

Tule mukaamme inspiroitumaan liikkeestä ja hyvinvoinnista!

Kurssit & Tapahtumat

Palveluihimme kuuluvat mm. kurssit, tapahtumat ja elämykset

  • raskaana oleville
  • synnyttänneille äideille
  • perheille
  • lapsille

Täältä lisätietoja ja ilmoittautumaan kursseille ja tapahtumiin

Yksityistunnit

…kaveriporukoille esim. babyshowereille, polttareihin tai johonkin muuhun erityiseen päivään

työyhteisöille tyhy-päiviin

Kysy tarjous yksityistunnista familyflowkuopio@gmail.com

Yksityistunnit pystytään suunnitella vastaamaan juuri teidän porukan toiveiden mukaan. Ohjauskokemusta meillä on laidasta laitaan: toiminallinen treeni, jooga, pilatestyyppinen harjoittelu, HIIT-treenit, SUP-jooga, lihaskunto- ja kehonhuoltotunnit, mindfullness-harjoitukset ym.

Kuukausittain vaihtuva tapahtuma- kalenteri

Löydät tiedot tapahtumistamme Instagramista @familyflowkuopio tai alla olevan linkin takaa:

Hinnasto

Kurssien ja tapahtumien hinnat löytyvät Instagram-sivultamme sekä linkkipuustä, johon pääset tästä . Linkkipuuhun on koottu kaikki ilmoittautumislomakkeet kursseille ja tapahtumiin.

Suurimmalle osaan kursseista voit tulla myös kertakäynnillä, hinta alk. 16€/kerta. Laita viestiä IG:ssä tai familyflowkuopio@gmail.com ja kerro, mille tunnille haluaisit tulla.

Yksityistunnit alk. 100€/h.

Palaute

Rating: 5 out of 5.

”Matalan kynnyksen treenit, jossa jokainen pystyy osallistumaan lapsen kanssa. Selkeät liikkeet ja ohjeet. Treeneihin oli aina kiva tulla ja hiki oli kyllä taattu. Lisäksi sai inspiraatiota siihen, että ei tarvita paljoa jotta pystyy liikkumaan lapsen kanssa.”

Palaute Perhetreenistä 03/25

Rating: 5 out of 5.

”Kurssin sisältö, ohjaajan lempeä ja läsnäoleva vuorovaikutus, vauvan huomiointi. Parasta oli, kun sai rauhassa tehdä liikkeet, kun tiesi, että ohjaaja pitää silmällä vauvoja ja tarvittaessa sylitteli.”

— Palaute äiti&vauva-joogasta, 10/24

Rating: 5 out of 5.

”Iloinen ja rento tunnelma, jossa lapset huomioitiin ihanasti, mutta pääpaino pysyi silti aikuisten treenissä. Aikuisten treeni oli suunniteltu hyvin ja jokainen pystyi haastamaan itseään oman kuntotason (ja lasten viihtymisen) mukaan.

Palaute Perhetreenistä 03/25

Rating: 5 out of 5.

”Jooga on ollut minun loppu raskauden henkireikä. Kun ei enää mihinkään muuhun juuri kykene, mutta joogaan pystyy. Saa kroppaa auki ja samalla henkistä valmennusta vauvan tulon valmistautumiseen. Pääsee kerran viikossa pysähtymään itsensä äärelle ja rauhoittumaan. Liikkeet suunniteltu niin, että viimeisilläänkin pystyy niitä tekemään.”

Palaute raskausajan joogasta, 09/24

Ota yhteyttä

Puula Sohlman & Saija Pohjanvirta

familyflowkuopio@gmail.com

← Back

Your message has been sent

Varoitus
Varoitus
Varoitus
Varoitus
Varoitus!

Puula Sohlman (Y-tunnus: 3112047-8) & Saija Pohjanvirta (Y-tunnus: 2898150-9) | 2025 FamilyFlowKuopio | Tietosuojaseloste